Viestintäpäällikkö
Helsinki
MAKE YOUR STORY REAL.
Meillä työn tekemisen tavat rakentuvat sinun ympärillesi ja työskentely on muokattavissa joustavasti jokaisen siilin oman elämäntilanteen mukaan. Siili on sinun kasvualustasi, jonka avulla pääset rakentamaan oman tarinasi.
Viestintäpäälliköksi Siilille? 🦔
Etsimme nyt avointa ja aikaansaavaa ulkoisen viestinnän osaajaa osaksi kansainvälistä, moninaista tiimiämme. Meitä on jo yli 1000 kokenutta osaajaa, jotka työskentelevät erilaisilla osaamisalueilla kuten myynnin, designin, datan ja devauksen parissa. Siili kasvaa koko ajan – liitytkö sinä joukkoomme?
Tässä roolissa pääset tekemään ulkoisen viestinnän ja sijoittajasuhdeviestinnän suunnittelua sekä toteuttamaan monipuolisesti viestinnän eri toimenpiteitä. Tehtäviäsi ovat mm. lehdistötiedotteiden, sijoittajapresentaatioiden ja vuosikertomusten valmistelu sekä Siili.com -sijoittajasivujen ylläpito. Pääset myös tekemään yhteistyötä ulkoisten kumppaneidemme kanssa ja kiinnostuksiesi mukaan mahdollisesti järjestämään tapahtumia.
Suhtaudut asioihin avarakatseisesti ja ratkaisukeskeisesti ja jaat mielelläsi osaamistasi ympärillesi. Otat mielelläsi uusia työkaluja ja -tapoja käyttöön niiden olessa sopivampia ja pidät suhteellisen nopeasta työympäristöstä.
Onnistut tehtävässä mikäli sinulla on: 🎯
- Useamman vuoden kokemusta ulkoisesta viestinnästä ja sijoittajasuhdeviestinnästä
- Taitoja kommunikoida, suunnitella ja sparrata sujuvasti asiakkaan, sidosryhmien ja tiimin kanssa sekä suomeksi että englanniksi
- Kokemusta moderneista työkaluista (mm. Hubspot, Airtable & Notified)
- Kokemus it-alalta sekä tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto on eduksi
Mitä tarjoamme sinulle? 🤝
Liityt moninaiseen markkinoinnin tiimiin, joka koostuu kunnianhimoisista, eri osa-alueiden ammattilaisista. Teemme yli tiimien yhteistyötä ja pääsetkin kehittämään itseäsi eteenpäin myös muilla osa-alueilla niin halutessasi.
Vastuullisuus on Siilin tärkein arvo ja tämä näkyykin kaikessa toiminnassa – pyrimme ympäristövaikutusten minimointiin, teemme jatkuvaa työtä tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen työelämän puolesta, näemme moninaisen organisaation voimavarana, varmistamme yksityisyydensuojan ja tietoturvan, huolehdimme liiketoimintamme eettisyydestä sekä edistämme oppimista ja hyvinvointia yhteisössämme.
Lisäksi luonnollisesti saat kilpailukykyisen palkan erinomaisilla eduilla höystettynä, tehtävääsi sopivat työkalut sekä erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja.
Tutustutaanko lisää? 💬
Meillä Siilillä ei ole haastatteluita vaan tapaamisia. Kahden tapaamisen avulla varmistumme yhdessä siitä, että molempien tavoitteet ja toiveet ovat linjassa. Näin saamme rakennettua lähtökohdat loistavalle yhteiselle tulevaisuudelle.
Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta. Kerrothan mikäli voimme muokata tapaamistamme sinun tarpeiden mukaisesti. Pyrimme huomioimaan yksilölliset tarpeet ja neurodiversiteetin rekrytointiprosessissamme ja tekemään tapaamisista mahdollisimman mukavia meille kaikille.
Laitathan hakemuksesi CV:n ja palkkatoiveen kera viimeistään 18.2 mennessä!
Lisätietoja tehtävästä saat Valtterilta (valtteri.taube@siili.com).
WE MAKE IT REAL.
Apply for this position
Contact Our Talent Team
If you'd like to know more about Siili or want to discuss how we can help you make your goals real, please contact one of us.
Ilona Lapinkylä
People Business Partner, Jyväskylä, Kuopio, Lappeenranta and Joensuu
ilona.lapinkyla@siili.com![](https://www.siili.com/hubfs/Ilona-Lapinkyl%C3%A4-768x767-20221220.jpg)
![](https://www.siili.com/hubfs/maria_lavemaki.jpg)
![](https://www.siili.com/hubfs/jenni_raaska.jpg)
![](https://www.siili.com/hubfs/milla_siivonen.jpg)
![](https://www.siili.com/hubfs/tiina_taskisalo.jpg)
![](https://www.siili.com/hubfs/joonas_0.png)