Automaatioasiantuntija

Siili on suomalainen digitaalisten tuotteiden, palvelujen ja liiketoiminnan kehittämiseen erikoistunut teknologiayritys. Siili on kasvanut vuoden 2005 perustamisen jälkeen yli 700 hengen asiantuntijan kodiksi ja osaamisen kehittämisen alustaksi. Siilikanta on lähtenyt kasvuun nyt myös Tampereelle helmikuussa Hämeenkadulle avatun toimiston myötä.

Siili Tampereella

Etsimme nyt Automaatioasiantuntijaa liittymään Siiliemme joukkoon Tampereelle!

Oletko sinä automaatioasiantuntija, joka haaveilee projektityöskentelystä digitaalisten palvelujen parissa, innostuu uusien asioiden ja teknologioiden oppimisesta sekä jatkuvasta kehittymisestä asiantuntijana? Löytyykö sinulta jo kokemusta automaation ihmeellisestä maailmasta? Etsimme joukkoomme useita uusia kollegoita, Siilejä, osaksi (vielä) pientä tiimiämme rakentamaan missiota paremmasta huomisesta, jossa yhdistyy inhimilliset tarpeet, teknologia sekä vastuullisuus. Meillä pääset antamaan oman panoksen Tampereen valloitukseen sekä paikallisen teknologiakyvykkyyden nostamiseen uudelle tasolle.

Etsimämme työkaverit jakavat samat arvot ja intohimot meidän kanssamme ja haluavat jatkuvasti kehittää ja kehittyä asiantuntijoina. Emme ole kiinnittyneitä tiettyihin teknologioihin, vaan teknologia- ja työkaluvalintojamme ohjaa arvon tuottaminen ratkaisujen loppukäyttäjille sekä asiakkaillemme. Erilaiset haasteet vaativat erilaisia ratkaisuja. Tekemisessämme uskomme puhtaaseen koodiin, testiautomaatioon, ketteriin toimintamalleihin sekä pilvipohjaisiin ratkaisuihin.

Toivomme, että sinulta löytyy testiautomaatiotyökalujen tuntemusta (Robot Framework, Kubernetes ja/tai Openshift), CI osaamista (Jenkins, Ansible ja/tai Docker) sekä ohjelmointiosaamista. Kokemus pilvipalveluista katsotaan eduksi.

Oletko kiinnostunut kuulemaan tarkemmin tarjoamistamme uramahdollisuuksista Tampereella tai Siilistä työnantajana? Hae alla olevan linkin kautta tai ole yhteydessä Maaritiin (maarit.kettunen@siili.com ) keskustelujen aloittamiseksi ja kerro meille, millaisista projekteista sinä motivoidut!

Apply for this position

Contact Our Talent Team

If you'd like to know more about Siili or want to discuss how we can help you make your goals real, please contact one of us.

Ilona Lapinkylä

People Business Partner, Jyväskylä, Kuopio, Lappeenranta and Joensuu

Tampere

ilona.lapinkyla@siili.com

Maria Lavemäki

Talent Partner & DEI Lead, Helsinki

Helsinki

maria.lavemaki@siili.com

Jenni Raaska

Talent & People Business Partner, Oulu Site & Siili Auto

Tampere

jenni.raaska@siili.com

Milla Siivonen

Talent & Site Partner, Tampere, Seinäjoki

Tampere

milla.siivonen@siili.com

Tiina Taskisalo

Talent & People Partner, Helsinki

Helsinki

tiina.taskisalo@siili.com

Joonas Raatikainen

Head of Talent

Helsinki

joonas.raatikainen@siili.com