Yleisimmät harhaluulot yritysten pilvipalveluista

25.09.2019

Yleisimmät harhaluulot yritysten pilvipalveluista

Jaa sisältö

Ota yhteyttä → Ota yhteyttä →

Pilvipalvelujen hyödyt yrityksille ovat niin merkittäviä, että usein on-premise-maailmaan ei enää ole paluuta, kun on maistanut palan pilveä. Jokaisen organisaation pitäisi olla kiinnostunut pilven hyödyistä ja riskeistä. Pilvipalvelujen käyttöönottoon liittyy kuitenkin useita harhaluuloja, joita oikaisen tässä.

Pilvipalvelut ovat olleet nousussa jo pitkään: AWS aloitti julkisten pilvipalvelujen tarjonnan vuonna 2002, Google Cloud vuonna 2008 ja Azure vuonna 2010. Trendi näyttää vahvasti siltä, että iso osa yritysten IT-ratkaisuista siirtyy ennemmin tai myöhemmin joko julkiseen tai private-pilveen.

Siksi on tärkeää oikaista muutamia pilvipalveluihin liittyviä harhaluuloja. Seuraavassa käyn läpi TOP-3 myyttiä, joihin olen törmännyt pilviarkkitehtinä.

Myytti 1: Pilvipalvelut säästävät takuuvarmasti rahaa

Tämä on usein totta. Pilvipalvelujen hinnoittelu on erittäin kilpailukykyistä, mutta kustannustehokkuuden saavuttaminen vaatii huolellista suunnittelua. On tärkeää tunnistaa, mistä pilviteknologian säästöt syntyvät.

Pienimuotoisesti pilvipalveluita kokeilleet tietävät, että pienellä käytöllä pilvipalvelu voi olla todella edullinen. Noin 50–200 euron kuukausibudjetilla voidaan rakentaa erilaisia web-sovelluksia, datanhallinnan POC-ratkaisu tai tarjota raportointityökalut tiimille.

Mutta ovatko kuukausikustannukset edelleen edullisia liiketoiminnan hyötyyn nähden, jos työkuorma tai käyttäjien määrä kerrotaan 1000:lla? Eivät välttämättä. Osaavan arkkitehdin tehtävänä onkin suunnitella arkkitehtuuri, joka osaa hyödyntää täysin pilven elastisuutta. Resursseja pitäisi pystyä skaalaamaan ylös- tai alaspäin, kun tarve vaatii. Samoin resursseja on pystyttävä luomaan ja poistamaan todellisen tarpeen mukaan. Pilvipalvelut säästävät aivan varmasti rahaa, jos ratkaisut on suunniteltu hyvin.

Myytti 2: Pilvimigraatiot ovat kalliita ja vaikeita

 Usein pilviloikkaa aloitetaan uusien sovellusten rakentamisen yhteydessä, koska migraatiot koetaan haastaviksi. Tämän jälkeen aloitetaan oman konesalin ratkaisujen migraatiot.

 Ovatko pilvimigraatiot oikeasti kalliita ja vaikeita? Nykyinen arkkitehtuuri ja migraation tavoitteet ratkaisevat hyvinkin paljon, millaisia haasteita migraatiossa joudutaan ratkaisemaan.

 Migraatioihin toki liittyy riskejä. Usein pilven kaikkea tehoa ei saada irti, jos pilvi nähdään vain resurssina. Hyvän kokonaisarkkitehtuurin ja pilvistrategian avulla voidaan rakentaa aito ekosysteemi ja digiliiketoiminnan alusta. Hyvän suunnittelun avulla voidaan estää pilviratkaisujen koostuminen yksittäisistä saarekkeista tai siiloista, joiden integroiminen keskenään on kallista ja hidasta.

Myytti 3: Pilvipalveluiden tietoturva on huonompi kuin oman serverin

 Pelko tietoturvan puutteesta on usein pääsyy siihen, miksi organisaatiot eivät ole uskaltaneet tehdä pilviloikkaa.

 On tärkeää ymmärtää, että julkisen pilven tarjoajien liiketoimintamalli on erittäin riippuvainen tietoturvasta. AWS, Microsoft ja Google ovat investoineet miljoonia dollareita teknologiaan, jotta heidän pilvialustansa olisivat tietoturvallisia. Kovin monella organisaatiolla ei ole yhtä mittavia compliance- ja sertifikaattivaatimuksia kuin julkisilla pilvialustoilla.

Usein ongelmana on, että yritykset eivät hahmota, miten jaettu vastuu heidän ja pilvialustan välillä toimii. Siksi jotkut pelkäävät menettävänsä kontrollin tietoturvasta, jos ratkaisut viedään pilveen. Onkin tärkeää ymmärtää pilveä hyödyntävän yrityksen ja pilvialustan tarjoajan vastuunjako eri palvelumalleissa (SaaS, PaaS, IaaS).

 Julkinen pilvi tarjoaa kyllä loistavia tietoturvatyökaluja, mutta uhkien tunnistaminen ja pääsyoikeuksien kontrolli on yritysten vastuulla. Pilvipalvelun tietoturvan varmistaminen vaatiikin osaavaa suunnittelua.

Mistä apua pilviloikkaan?

 Siilin intohimoiset pilviosaajat auttavat mielellään. Meiltä löytyy kokonaisarkkitehtuuriosaamista ja syvällistä teknologiaosaamista (AWS, Azure, GCP, Oracle Cloud ja IBM Cloud). Autamme myös yrityksiä kehittämään heidän omaa teknologiaosaamistaan tarjoamalla AWS- ja Azure Camp -paketteja.

 

Kirjoittanut

Ken Ikeda

Lisää tarinoita

Spiking Now – tapahtuu nyt

Tilaa uusimmat uutisemme

Tilaa tästä kuukausittainen uutiskirjeemme, ja pysyt ajan tasalla Siilin viimeisimmistä tapahtumista ja kuulumisista!