Osake

Tietoa osakkeesta

Valtuutukset

Hallituksen valtuutus päättää omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous 25.3.2021 valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta seuraavin ehdoin:

Osakkeita voidaan hankkia ja/tai ottaa pantiksi enintään 480.000 kappaletta, mikä vastaa noin 6,86 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Osakkeet hankitaan Nasdaq Helsinki Oy:n säännellyllä markkinapaikalla järjestämässä kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa. Osakkeiden hankinta alentaa yhtiön jakokelpoista vapaata omaa pääomaa. Hallitus päättää osakkeiden hankkimisen ja/tai pantiksi ottamisen muista ehdoista.

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2022 asti. Valtuutus kumoaa aikaisemmat käyttämättömät hankintavaltuutukset.

Hallituksen valtuutus päättää osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous 25.3.2021 valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n tarkoittamien osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä, joko maksua vastaan tai maksutta.

Annettavien osakkeiden määrä, mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella saatavat osakkeet, voi olla yhteensä enintään 690.000 osaketta, mikä vastaa noin 9,86 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita.

Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista osakeannin sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen. Valtuutusta voidaan käyttää yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistamiseen, yrityskauppojen kauppahintojen suorittamiseen, kannustinjärjestelmissä tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2022 asti. Valtuutus kumoaa aikaisemmat osakeantia ja optio-oikeuksien sekä muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat valtuutukset.

Omat osakkeet

Siili Solutions Oyj:llä tai sen tytäryhtiöillä ei tällä hetkellä ole hallussaan Siili Solutions Oyj:n osakkeita. 

Liputusilmoitukset

Listayhtiön osakkeenomistajalla on velvollisuus ilmoittaa omistusosuuksiensa muutoksista sekä Finanssivalvonnalle että asianomaiselle listayhtiölle. Listayhtiöllä puolestaan on velvollisuus julkistaa osakkeenomistajan tekemä liputusilmoitus.

Arvopaperimarkkinalaissa on määritelty rajat, missä tapauksissa tämä ns. liputusilmoitus on tehtävä. Ilmoitus on tehtävä, kun omistusosuus saavuttaa, ylittää tai alittaa 5, 10, 15, 20, 25, 30, 50 tai 66,7 (2/3) prosenttia yhtiön äänimäärästä tai osakkeiden lukumäärästä.

Liputusilmoitus on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sähköpostilla osoitteeseen sijoittajat@siili.com.

--

Päivitetty 21.10.2019

Liputusilmoitukset

1.10.2021

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen osakeomistus ja äänivalta on ylittänyt 5 % rajan. Omistusosuus on muuttunut 30.9.2021.

14.5.2020

Otus Capital Management Limited -yhtiön osuus Siili Solutions Oyj:n osakkeiden kokonaismäärästä ja äänimäärästä on alittanut 5 %. Omistusosuus on muuttunut 12.5.2020.

12.5.2020

Lamy Oy:n osuus Siili Solutions Oyj:n osakkeiden kokonaismäärästä ja äänimäärästä on ylittänyt 10 %. Omistusosuus on muuttunut 12.5.2020.

30.9.2016

Otus Capital Management Limitedin ja sen hallinnoimien rahastojen osuus Siili Solutions Oyj:n osakkeiden kokonaismäärästä ja äänimäärästä on ylittänyt 5 %. Omistusosuus on muuttunut 28.9.2016.

14.4.2016

Keskinäisen Työeläkevakuutusyhtiö Elon osuus Siili Solutions Oyj:n osakkeiden kokonaismäärästä ja äänimäärästä on ylittänyt 5 %. Omistusosuus on muuttunut 13.4.2016.

Osakemäärän muutokset

Muutos kauppa-rekisteriin Transaktio Osakemäärän muutos Osakemäärä muutoksen jälkeen
3.6.2022 Osakkeiden merkintä optio-oikeuksilla 1 182 7 023 531
8.3.2022 Osakkeiden merkintä optio-oikeuksilla 1 890 7 022 349
9.12.2021 Osakkeiden merkintä optio-oikeuksilla 1 553 7 020 459
12.10.2021 Osakkeiden merkintä optio-oikeuksilla 18 590 7  018 906
6.6.2017 Suunnattu osakeanti Omenia -yrityskaupan toteutus 81 949 7 000 316
8.6.2016 Osakkeiden merkintä optio-oikeuksilla 169 050 6 918 367
27.4.2016 Suunnattu osakeanti Avaus Consulting -yrityskaupan lisäkauppahinta II 206 273 6 749 317
19.4.2016 Siili Solutions Oyj osakeanti 500 000 6 543 044
29.3.2016 Osakkeiden jakamiseen liittyvä maksuton osakeanti 4 028 696 6 043 044
28.4.2015 Suunnattu osakeanti Avaus Consulting -yrityskaupan lisäkauppahinta I 73 459 2 014 348
28.4.2015 Suunnattu osakeanti Codebakers -yrityskaupan lisäkauppahinta 57 669 1 940 889
4.9.2014 Suunnattu osakeanti Avaus Consulting -yrityskaupan toteutus 145 727 1 883 220
9.1.2014 Suunnattu osakeanti Codebakers -yrityskaupan toteutus 14 156 1 737 493
22.11.2013 Suunnattu osakeanti avainhenkilöiden kannustinjärjestelmään 52 000 1 723 337
9.7.2013 Suunnattu osakeanti Comvise -yrityskaupan toteutus 94 512 1 671 337
9.7.2013 Suunnattu osakeanti Fusion liiketoimintakaupan lisäkauppahinta 11 250 1 576 825
11.10.2012 First North -listautumisanti 214 000 1 565 575

 

Osakesäästöohjelmat ja kannustinjärjestelmät

Henkilöstön osakesäästöohjelma 

Siili Solutions Oyj:n hallitus on ottanut käyttöön henkilöstön osakesäästöohjelman ja siihen liittyvän optio-ohjelman. Osakesäästöohjelman tarkoituksena on tarjota Siili-konsernin työntekijöille mahdollisuus säästää osa säännöllisestä palkastaan yhtiön osakkeiden hankintaan. Kannustamalla työntekijöitä hankkimaan ja omistamaan yhtiön osakkeita yhtiö pyrkii vahvistamaan Siilin osakkeenomistajien ja työntekijöiden yhteyttä ja edistämään työntekijöiden sitoutumista pitkäjänteisesti yhtiön toimintaan.

Säästökausi 2019–2020

Uusi säästökausi alkaa 1.2.2019 ja päättyy 31.1.2020. Enimmäissäästön määrä kuukaudessa on 400 euroa. Osallistujat saavat palkkiona maksutta yhden Siili Solutions Oyj:n optio-oikeuden yhtä ostettua osaketta kohden. Jokainen uusi työntekijä, jolla on säästökaudella 2019–2020 ensimmäistä kertaa mahdollisuus osallistua SiiliX Share -osakesäästöohjelmaan, saa osallistuessaan ohjelmaan kutakin yhtä ostettua säästöosaketta kohden kaksi optio-oikeutta. Optio-oikeuksille asetetun vapautumiskriteerin täyttyessä kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden yhtiön uuden tai sen hallussa olevan osakkeen maksamalla optio-oikeuksien ehtojen mukaisen osakkeen merkintähinnan. Osakesäästöohjelmaa tarjotaan konsernin työntekijöille pois lukien Yhdysvaltojen ja Vala Group Oy:n henkilöstö. Osallistuminen ohjelmaan on vapaaehtoista. Säästöosakkeet ostetaan markkinoilta puolivuosittain yhtiön tulosjulkistusten jälkeen. 

Hallitus päätti optio-ohjelmasta yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 26.3.2018 antaman valtuutuksen nojalla. Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 50 000 kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhtä monta osaketta. Optio-oikeuksilla merkittävän osakkeen merkintähinta on osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Nasdaq Helsinki Oy:ssä maaliskuussa 2019. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on 1.8.2021–31.1.2023. Osakkeiden merkintäaika ei kuitenkaan ala, ellei hallituksen asettama yhtiön osakekurssin kehitykseen perustuva vapautumiskriteeri täyty viimeistään 31.1.2022. 

Ohessa optio-oikeuksien 2019A ehdot. 

Säästökausi 2020–2021

Siili Solutions Oyj:n hallitus päätti vuonna 2018 perustetun SiiliX Share -osakesäästöohjelman uudesta säästökaudesta 2020–2021 ja siihen liittyvästä optio-ohjelmasta. Uuden säästökauden yksityiskohdat ovat pääosin edellisen säästökauden mukaiset. SiiliX Share -osakesäästöohjelmaan on kahden ensimmäisen vuoden aikana osallistunut jo n. 220 Siilin työntekijää.                                                                                     
Uusi säästökausi alkaa 1.2.2020 ja päättyy 31.1.2021. Enimmäissäästön määrä kuukaudessa on 400 euroa. Osallistujat saavat palkkiona maksutta yhden Siili Solutions Oyj:n optio-oikeuden yhtä ostettua osaketta kohden. Jokainen uusi työntekijä, jolla on säästökaudella 2020–2021 ensimmäistä kertaa mahdollisuus osallistua SiiliX Share -osakesäästöohjelmaan, saa osallistuessaan ohjelmaan kutakin yhtä ostettua säästöosaketta kohden kaksi optio-oikeutta. Optio-oikeuksille asetetun vapautumiskriteerin täyttyessä kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden yhtiön uuden tai sen hallussa olevan osakkeen maksamalla optio-oikeuksien ehtojen mukaisen osakkeen merkintähinnan. Osakesäästöohjelmaa tarjotaan konsernin työntekijöille pois lukien Yhdysvaltojen ja Vala Group Oy:n henkilöstö. Osallistuminen ohjelmaan on vapaaehtoista. Säästöosakkeet ostetaan markkinoilta puolivuosittain yhtiön tulosjulkistusten jälkeen. 

Hallitus päätti optio-ohjelmasta yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 27.3.2019 antaman valtuutuksen nojalla. Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 50 000 kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhtä monta osaketta. Optio-oikeuksilla merkittävän osakkeen merkintähinta on osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Nasdaq Helsinki Oy:ssä maaliskuussa 2020. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on 1.8.2022–31.1.2024. Osakkeiden merkintäaika ei kuitenkaan ala, ellei hallituksen asettama yhtiön osakekurssin kehitykseen perustuva vapautumiskriteeri täyty viimeistään 31.1.2023. 
 
Ohessa optio-oikeuksien 2020A ehdot 

Säästökausi 2021–2022

Siili Solutions Oyj:n hallitus päätti vuonna 2018 perustetun SiiliX Share -osakesäästöohjelman uudesta säästökaudesta 2021–2022 ja siihen liittyvästä optio-ohjelmasta. Uuden säästökauden yksityiskohdat ovat pääosin edellisen säästökauden mukaiset. SiiliX Share -osakesäästöohjelman kautta noin 270 Siilin työntekijästä on tullut Siilin osakkeenomistajia.

Uusi säästökausi alkaa 1.2.2021 ja päättyy 31.1.2022. Enimmäissäästön määrä kuukaudessa on 400 euroa. Osallistujat saavat palkkiona maksutta yhden Siili Solutions Oyj:n optio-oikeuden yhtä ostettua osaketta kohden. Jokainen uusi työntekijä, jolla on säästökaudella 2021–2022 ensimmäistä kertaa mahdollisuus osallistua SiiliX Share -osakesäästöohjelmaan, saa osallistuessaan ohjelmaan kutakin yhtä ostettua säästöosaketta kohden kaksi optio-oikeutta. Optio-oikeuksille asetetun vapautumiskriteerin täyttyessä kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden yhtiön uuden tai sen hallussa olevan osakkeen maksamalla optio-oikeuksien ehtojen mukaisen osakkeen merkintähinnan. Osakesäästöohjelmaa tarjotaan konsernin työntekijöille pois lukien Yhdysvaltojen ja Vala Group Oy:n henkilöstö, sekä toteutuessaan Supercharge-yrityskaupan kautta tuleva henkilöstö. Osallistuminen ohjelmaan on vapaaehtoista. Säästöosakkeet ostetaan markkinoilta puolivuosittain yhtiön tulosjulkistusten jälkeen.

Hallitus päätti optio-ohjelmasta yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 11.8.2020 antaman valtuutuksen nojalla. Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 50 000 kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhtä monta osaketta. Optio-oikeuksilla merkittävän osakkeen merkintähinta on osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Nasdaq Helsinki Oy:ssä maaliskuussa 2021. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on 1.8.2023–31.1.2025. Osakkeiden merkintäaika ei kuitenkaan ala, ellei hallituksen asettama yhtiön osakekurssin kehitykseen perustuva vapautumiskriteeri täyty viimeistään 31.1.2024.

Ohessa optio-oikeuksien 2021A ehdot

Avainhenkilöiden pitkän aikavälin osakepalkkiojärjestelmän kausi 2020–2022 

Siili Solutions Oyj:n hallitus on päättänyt perustaa uuden pitkän aikavälin osakepalkkiojärjestelmän Siili-konsernin avainhenkilöille. Tavoitteena on yhdenmukaistaa osakkeenomistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon kasvattamiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden ansaintaan ja arvonnousuun perustuva palkkiojärjestelmä. 

Osakepalkkiojärjestelmässä 2020–2022 on kolme kolmen vuoden mittaista ansaintajaksoa, tilikaudet 2020–2022, 2021–2023 ja 2022–2024. Yhtiön hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja kullekin kriteerille asetettavat tavoitteet ansaintajakson alussa. 

Järjestelmän mahdollinen palkkio maksetaan ansaintajakson päättymisen jälkeen osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta osallistujalle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Jos osallistujan työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta. 

Järjestelmään osallistuminen edellyttää johtoryhmän jäseniltä osakeomistusta Siilissä. Johtoryhmän jäsenen on kasvatettava omistustaan ja/tai pidettävä hallituksen päättämä määrä jo omistamiansa yhtiön osakkeita. Jos johtoryhmän jäsen myy näitä osakkeitaan ennen palkkion maksamista, hänen enimmäispalkkiotaan alennetaan samassa suhteessa. Osana järjestelmää yhtiön toimitusjohtaja hankkii yhtiön osakkeita 250 000 eurolla. 

Yhtiön toimitusjohtajan on omistettava kaikki järjestelmän perusteella palkkiona hänelle maksetut osakkeet niin kauan kuin hänen johtajasopimuksensa on voimassa. Yhtiön muun johtoryhmän jäsenen on omistettava kaikki järjestelmän perusteella palkkiona hänelle maksetut osakkeet siihen asti, kunnes hänen osakeomistuksensa arvo yhtiössä vastaa yhteensä hänen bruttovuosipalkkaansa. 

Ansaintajaksolta 2020–2022 ansaittava palkkio perustuu konsernin liikevoittoon, liikevaihtoon ja osakkeen kokonaistuottoon. Ansaintajaksolta 2020–2022 maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 200 000 Siili Solutions Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan osuuden. Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu ansaintajaksolla 2020–2022 noin 25 avainhenkilöä mukaan lukien yhtiön johtoryhmän jäsenet. Mahdolliset palkkiot maksetaan viimeistään huhtikuun 2023 loppuun mennessä. 

Avainhenkilöiden pitkän aikavälin osakepalkkiojärjestelmän kausi 2021—2023

Siili Solutions Oyj:n hallitus on päätti 10.2.2021 osakepalkkiojärjestelmän 2020—2024 toisen ansaintajakson yksityiskohdista. Toinen ansaintajakso kattaa tilikaudet 2021–2023.

Ansaintajaksolle osallistuminen edellyttää yhtiön toimitusjohtajalta ja johtoryhmän jäseniltä osakeomistusta Siilissä. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenen on kasvatettava omistustaan ja/tai pidettävä hallituksen päättämä määrä jo omistamiansa yhtiön osakkeita. Jos toimitusjohtaja tai johtoryhmän jäsen myy näitä osakkeitaan ennen palkkion maksamista, hänen enimmäispalkkiotaan alennetaan samassa suhteessa. Yhtiön toimitusjohtajan on omistettava kaikki järjestelmän perusteella palkkiona hänelle maksetut osakkeet niin kauan kuin hänen johtajasopimuksensa on voimassa. Yhtiön muun johtoryhmän jäsenen on omistettava kaikki järjestelmän perusteella palkkiona hänelle maksetut osakkeet siihen asti, kunnes hänen osakeomistuksensa arvo yhtiössä vastaa yhteensä hänen bruttovuosipalkkaansa.

Ansaintajaksolta 2021–2023 ansaittava palkkio perustuu konsernin liikevoittoon, liikevaihtoon ja Siilin osakkeen kokonaistuottoon. Ansaintajaksolta 2021–2023 maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 134 000 Siili Solutions Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan osuuden. Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu ansaintajaksolla 2021–2023 noin 40 avainhenkilöä mukaan lukien yhtiön johtoryhmän jäsenet.

Järjestelmän mahdollinen palkkio maksetaan huhtikuun 2024 loppuun mennessä osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta osallistujalle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Jos osallistujan työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.

Yhtiö tiedotti Osakepalkkiojärjestelmän 2020—2024 perustamisesta 5.2.2020.

Ohessa ohjelman ehdot