Yhtiöjärjestys

1 § Yhtiön toiminimi on suomeksi Siili Solutions Oyj, ruotsiksi Siili Solutions Abp ja englanniksi Siili Solutions Plc.

2 § Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

3 § Yhtiön toimiala on ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus.

4 § Yhtiön osakkeet kuuluvat hallituksen määräämän ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen arvo-osuusjärjestelmään.

5 § Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu kolmesta kuuteen varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

6 § Yhtiötä edustavat paitsi hallitus, myös hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kumpikin yksin ja hallituksen jäsenet kaksi yhdessä. Lisäksi hallitus voi antaa nimetylle henkilölle prokuran tai oikeuden yhtiön edustamiseen.

7 § Kutsu yhtiökokoukseen on julkistettava yhtiön verkkosivuilla aikaisintaan kaksi (2) kuukautta ennen kokousta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin aina vähintään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen osakeyhtiölaissa tarkoitettua täsmäytyspäivää.

8 § Saadakseen osallistua yhtiökokoukseen, osakkeenomistajan on ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna hallituksen määräämänä ajankohtana, joka voi olla aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokousta.